Yllätys raskaus ja kivulias elämä

Kerron nyt tännekin tästä meidän ylläri kakkosesta.

Nyt rv 14+3 alan pikku hiljaa itsekkin jo hahmottaa uuden tulokkaan. Alku järkytyksien ja paniikkien jälkeen tuntuu, että tämä on tarkoitettu juuri tähän hetkeen vaikkei sitä suunniteltukkaan. Pitkän tauon jälkeen selkäkivut palasivat. Lisänä uusi ranteita vaivaava kipu. Tälläkin hetkellä kipu koettelee hermoja, enkä voi ottaa panadolia vahvempaa kipulääkettä. Selän kannalta paras paikka on auton penkki. Kädet taas kettuilee jatkuvasti.  Rannetuet on käytössä ja odottelen aikaa hermorata tutkimuksiin. Suunnittelen jo tukivyön käyttöön ottoa.
Alkuraskaus meni pahoinvoidessa. Oli hyvin outoa oksennella joka päivä. Edelliseltä voin vain pahoin enkä oksennellut. Naama kukkii kuin kukkaketo. Suolakurkkuja tekee mieli ja on maailmanloppu ellei niitä ole jääkaapissa. Pientä flunssan poikasta pitänyt jo monta viikkoa. Viime viikonloppuna nosti kuumeen. Koulu ei kiinnosta. Väsyttää ja paniikki on taas pinnalla. Käytössäni paniikkihäiriöön on enää Ketipinor iltaisin, että saan nukuttua. Uniongelmathan on ollut elämääni jo muutaman vuoden.
Nyt jo välillä tuntuu Elukan liikkeet. Sekin jo hahmottaa tilannetta osaltaan. Jos jo itse olen tilanteesta hieman hämilläni, voitte uskoa tuon miehen olotilan...
On sekin nyt pikku hiljaa alkanut tottua.
Oman olotilan ja etiäisten mukaan olisi tyttö tulossa. Myös sormustesti ennakoi näin. Mutta joulukuussa vasta voidaan ultrassa arvioida kuka saapuu meitä ilahduttamaan. ;)

Nyt rupean jo olemaan niin väsynyt, etten saa ajatuksia hallintaan :D Taidan rueta nukkumaan ja keritessäni kirjoittelen lisää.

#Kutsumua - kiusaamista vastaan

Otin itsekkin osaa kutsumua- hommaan.
Kiusaaminen alkoi ensimmäisellä luokalla.
Friikki, outo, idiootti.
Perus sanavarastoa 7-8 vuotiaille??
"Sä oot ällöttävä. Miten joku voi olla sun kaveri??"
Kouluajan välitunnit oli pahinta. Syrjittynä ja kammottuna.
Yläasteelle siirtyessä sitä luuli, että kaikki se loppuu.
Mutta turha edes kuvitella. Sanat vain pahenivat.
Huora, jakorasia, läski.
Kaikki mahdollinen mitä toiselle voi vain sanoa.
Jokainen haukkumasana jättää jäljen.
Syvän ja kipeän jäljen.
Nykyään tunnen olevani Arvostettu, Rakastettu ja Täynnä Elämää.
Ajatelkaa kaksikertaa ennen kuin sanotte mitään rumaa toiselle.
Taustalla on muutakin mitä Te näette.
Se mitä te näette, ei oo se koko totuus mun elämästä.

Luottamus takaa pettymyksen

On ihmellistä miten luottamus toiseen ihmiseen voi loppua hetkessä. Elämäni aikana olen aina joutunut pettymään turhiin lupauksiin. Oli kyseessä kuinka läheinen henkilö. Kun joutuu pettymään yhä uudelleen ja uudelleen ei enää luota ihmisiin. Tuntuu jo siltä etten voi puhua asioistani kenellekkään. Tähän liittyy jälleen pelko pettymyksestä. Pelko luottaa ihmisiin. Pelko tulla jälleen petetyksi.
Ystävyys voi olla suoraan sanottuna perseestä. Miksi ihmeessä luottaisin ihmisiin, jotka eivät ole luottamukseni arvoisia?
Ehkä en enää puhu asioistani kenellekkään. Se olis helpointa. Ei tarvitsisi enää pettyä. Eläisi kuin ei muita olisikaan.

Minä ylhäisessä yksinäisyydessäni unelmien pilvilinnassa.

Saisinpahan olla rauhassa kaikelta turhalta paskalta!

ystävyys on yksipuolista.

Välillä elämässäni on ystävä joka on tärkeä ja pitää minut pinnalla. Mutta aina tulen pettymään. Aina, vaikka ystävä vaihtuisikin.
En enää osaa oikein tehdä tai sanoa mitään. Elämä menee hyvin niin pitkään kun minuttaas  tiputetaan kalliolta alas ja saan kolhuja.

Välillä tuntuu, että haluaisin jäädä makaamaan sinne kuilun pohjalle. Mutta jostain aina kaivan voimat ja kiipean takaisin.
Kaikkien kokemieni koettelemuksien jälkeen tulee aika, kun ei vain jaksa.

Haluaisin linnoittutua täydellisesti kotiin. En pitäisi yhteyttä keneenkään. Nukkusin.
Tämän päivän syyttelyt saivat aikaan hyvin rajun paniikkikohtauksen. Nyt haluaisin vain painua sängyn pohjalle ja nukkua.

Voikun voisi olla vielä lapsi. Ei olisi turhia huolia. Ei tietäisi mitään tapauksista jotka satuttavat henkisesti.
Ala-asteen henkisestä kiusaamisesta on jäänyt haavoja,  jotka ovat vieläkin suht tuoreita.
Nyt oman suvun kanssa riitely on upottamassa minut suohon. Rämpiminen sieltäkin vie voimia. Niitä voimavaroja, joita ei muutenkaan paljoa ole.
Taas joudun jättämään hyvästit ihanalle ystävälleni. Ystävälle, joka on aina jaksanut kuunnella murheitani ja tukenut. Ei tähän mun elämään enää paljon ihmisiä jää.

Olen niin totaalisen kyllästynyt siihen, että minua uhkataan sillä, etten saisi mennä kotiin. Uhataan, etten saa mennä oman äitini luokse. Ihminen, joka minut on tähän maailmaa saattanut on maailman tärkein asia. Eikä uhkausta antanut äiti vaan sisko.
En ymmärrä miten aina saan itseni tällaiseen tilanteeseen. Olen vasta oppinut kunnioittamaan itseäni ihmisenä. Oppinut tekemään kuten itse parhaaksi näen.

Elämä ei ole ruusuilla tanssimista...

Eräänlainen ahdistua ja paha olo...

Haluan nähdä erään hyvän ystäväni viimeistään huomenna. Ilmoitin asiasta. Kysymys oli miksi? Jäin miettimään asiaa enkä osaa pukea tunteita sanoiksi. Voi vain sanoa, että on tarve...
Nytkin hiukan itkuisin silmin, tätä kirjoittaessa pelkään. Ahdistun. Panikoin.
Elämä ei koskaan ole ollut tai tule olemaan reilua kaikille. Ei minulle tai muillekkaan. Osa ihmisistä ymmärtää miten osa minusta on lähellä kuolla. Hyvin lähellä.
Taas sama kaava. Pelko, ahdistus, paniikki.

Tavallaan uskon, ettei ystäväni ymmärrä mitä sotaa itseni kanssa käyn. Romahdus voi olla lähellä.
Saat tärkeän ihmisen takaisin elämääsi ja olet vaarassa menettää hänet uudelleen. Ja aina uudelleen.
Minun elämässä tämä menettämisen kierre on jo turhankin tuttua. Kyllästymiseen saakka. Eikä ihmiset jaksa ymmärtää, miksi käyn "turhaa" taistelua.
Ehkä se on teidän mielestä turhaa. Mutta minä pidän nykyään kiinni omista päätöksistäni, enkä yritä miellyttää muita. Elämä on kuitenkin liian lyhyt turhiin riitoihin ja tappeluihin. Päätän aikuisena ihmisenä itse ystävistäni.

Minä olen tämmöinen ja jos ei kelpaa tuossa on ovi...

kuulumisia :)

Oi miten autuas olo. Selkäkipuja ei oo ollu piiiitttkäääään aikaan. <3
En ees muista millon oisin ollu kivuton.
Painokin taas tippunu.
Nyt lopetin venlafaxinin ja klotriptylin. Paniikkia ei oo iskeny päälle. Vielä.
Xanoria syön edelleen n 2-4 kpl päivä ja unettomuuteen vieläkin ketipinoria.

Poju lähti tänään viikonlopuks Piila mummille viettämään kesäleiriä. Tulee vasta sunnuntaina kotiin.
Vähän on ikävä, kun ite menin iltavuoroon ennen ku Ukko lähti.

Duunissakin oon viihtyny. Ei tunnu yhtään pakkopullalta.

Joutas varmaan jo makoomaan ja huomenna taas iltavuoroon.
Tulee varmaan tosi vilkas ilta, kun on höyrylaivaregatte.

Yksin.

Kun miettii tätä elämää, ihmettelee mihin kaikki ovat hävinneet?
Ystävät, kaverit, tuttavat. Ei heitä enää kiinnosta.
Olen kai niin vitun huonoo seuraa... Ei ees omalle miehelle kelvannu mun seura..
Tässä sitä nyt kirjotetaan tätä ja itketään.
Oon niin väsyny kaikkeen paskaan!
Masakin koittaa taas sinnikkäästi lannistaa minut armoilleen.
Mä oon ollu kotona yksin nyt 3 tuntia ja oon ihan hajalla.
Isännän oon nähny viimeks eilen illalla ja seuraavan kerran sunnuntaina. Ehkä.

Oon niin yksinäinen, ahdistunut ja itkuinen.

Miehet

Miksi miesten kanssa on niiiiiiiin vaikeeta?
Ne ei kerro mikä niiden mieltä painaa.
Välillä tuntuu, etten ole enää rakastettava.
Kuin syy olisi minun.
Mut meneehän se niin ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa.
Ainakaan tässä taloudessa mies ei puhu tunteistaan eikä asioista jotka painaa mieltä.
Vielä vähemmän näytetään tunteita siitä, että rakastaa.

Olenkin seinälleni kirjoittanut lapun: Jos naisia ei voi ymmärtää, kukaan ei koskaan ole yrittänyt ymmärtää miehiä.

Aina väitetään, että naista on vaikea ymmärtää.
Mun mielestä asia on oikeesti just toisin päin.
Tunteita ei osata selventää kuin humalassa.
Pitäs osata puhua asioista selvinkinpäin.

Välillä pelkään, että satuttaa itseään.
Tai ajaudun itse niin ahtaalle, että romahan.
Jälleen.
Jos tietäisin mikä painaa mieltä, voisin yrittää auttaa ja kuunnella.

Ps. Miehilläkii tuntuu olevan menkat...

Kesä

Oon pitkästä aikaa kesälomalla.. En yhtään muista milloin oisin kesällä lomaillu. Takana on vasta 6 päivää ja tuntuu, että oisin ollu jo kolme viikkoo lomalla.. Ei tää vissiin oikeen oo mun juttu olla joutilaana.  Pihallakin on niin kuuma , että ahdistaa. Pitäs siivota, pestä pyykkiä, tiskata ja hoitaa pihaa. En vaan jaksa. Välillä tuntuu, että kaikki mun puhti on poissa. Vaikkakin kesällä yleensä pursun energiaa. Taitaa jollain tavoin toi masennus taas hiipiä kylään. Ei tartteis tulla. Alku viikosta oli yksi paha paniikkikohtaus. Päässä heitti ja tuntu etten saa henkee. Uskomaton vapina. Positiivista on, että paino on hiukan tippunut. (Ei näillä helteillä toi ruoka maistu). Tuntuu siltä etten nyt jaksais pitää tätä kämppää kasassa. Mut on pakko. Tai yks saarnaa etten oo tehny mitään...

Paniikkihäiriö - Mitä se on?

Ahdistuneisuus kuuluu elämään. Olemalla varovaisia tai huolestuneita vältämme huonot tai varomattomat ratkaisut, uhkarohkeuden seuraukset, jopa terveyden vaarantamisen. Myös kyky paniikkireaktioon on yleensä hyödyllinen ominaisuus, joka palvelee niin ihmisen kuin eläimenkin säilymistä hengissä. Toimintakykyä haittaavasta tai lamaavasta ahdistuneisuudesta voi kuitenkin kehittyä ongelma. Hoitamaton ja kontrolloimaton ahdistus saattaa johtaa työkyvyttömyyteen, riippuvuusongelmiin ja masennukseen - pahimmassa tapauksessa itsemurhaan. Tällaista pitkäaikaista, pahenemaan taipuvaista ahdistusta kutsutaan nykyisin sairausluokituksessa ahdistuneisuushäiriöksi. Yksi poikkeava muoto on paniikkihäiriö.

Paniikkikohtaus alkaa räjähdysmäisesti ja pahenee nopeasti täydeksi pakokauhuksi. Henkisinä oireina ihminen kokee usein kuoleman, hallinnan menettämisen tai "sekoamisen" pelkoa. Samaan aikaan tuntuu voimakkaita ruumiillisia oireita: sydän hakkaa, kylmät ja kuumat aallot vyöryvät yli, vapina heikotus ja pyörrytys ravistavat, silmäterät laajenevat, vatsa oireilee ja ilma tuntuu loppuvan. Liian tiheä hengitys saattaa laskea veren happamuusastetta, mikä aiheuttaa puutumista ja pistelyä etenkin suun ympärille ja käsiin. Kohtaukset kestävät yleensä alle puoli tuntia ja niitä usein seuraa voimakas ahdistus, väsymys, hämmennys ja huoli seuraavasta kohtauksesta.

Useimmat paniikkihäiriö potilaat pystyvät kuvailemaan ensimmäiset kohtauksensa hyvinkin tarkasti. Toistuessaan kohtaukset lisäävät omien tuntemusten tarkkailua ja voimistavat perusjännitteisyyttä. Tilanne saattaa johtaa kauhun kierteeseen: itsetarkkailu ja katastrofimielikuvat lisäävät ahdistuneisuutta entisestään ja ihmiselle kehittyy paniikkihäiriö. Vähitellen ihminen alkaa välttää tilanteita, joissa kohtaukset ovat aikaisemmin tulleet tai joissa ne tuntuisivat erityisen kiusallisilta ja noloilta. On tavallista, että ihminen alkaa pelätä esimerkiksi julkisia paikkoja ja yksin olemista.

Paniikkihäiriön oireet:
* sydämentykytys, rintatuntemukset
*ilman loppumisen tunne
*hikoilu, kylmät ja kuumat aallot
*vapina, tärinä
*huimaus, heikotus
*epätodellinen olo
*kuolemanpelko
*kontrollin menettämisen pelko, sekoamisen pelko

Lähes sadan vuoden ajan on psykiatrisessa kirjallisuudessa kuvailtu paniikkipotilaita ja pohdittu syitä heidän ongelmaansa. Vanhemmat teoriat painottivat pääasiassa potilaan lapsuudessa kokemia ristiriitoja ja traumoja. Sittemmin on havaittu, etteivät pitkätkään menneisyyttä tutkivat hoidot juuri näytä vaikuttavan paniikkikohtauksiin. Myöhemmin psykologiset teoriat ovat korostaneet ahdistuneisuuden kehämäistä ja itseään ruokkivaa luonnetta: nimenomaan uuden kohtauksen pelko laukaisee usein seuraavan kohtauksen. Paniikkipotilaille on tyypillistä kaoottisen hämmentynyt mielentila ja taipumus tulkita oireita katastrofaalisesti.

Taipumus paniikkihäiriöön on osittain perinnöllinen. Vaikea paniikkihäiriö esiintyy usein suvuittain tai samoissa suvuissa masennussairauden, pakkomielteisyyden, syömishäiriöiden ja alkoholismin kanssa. Paniikkialttiit ihmiset ja heidän lähisukulaisensa ovat myös muita herkempiä reagoimaan paniikilla ja liikahengityksellä joihinkin kemiallisiin ärsykkeisiin, kuten veren happo- emästasapainon häiriöihin ja sisäelinhermostoa kiihottaviin aineisiin (mm. kofeiini, adrenaliinin kaltaisesti vaikuttavat aineet). Perinnöllistä alttiutta paniikkireaktioihin voisi verrata autoon, jossa on moottorin kokoon  nähden liian pieni jäähdytin. Paniikkikeskusta (locus coereleus) jäähdyttävät aivojen raphe-tumakkeet, jotka käyttävät serotoniinia välittäjäaineena. Tasaisella maalla ajettaessa eli normaalitilanteissa pienikin jäähdytin toimii riittävän hyvin, ylämäki tulee vastaan ihmisen kohdatessa menetysten, stressin tai sairauksien aiheuttamia henkisiä paineita. Kahvi, alkoholi tai lääkkeet voivat myös laukaista kemiallisia paineita. Tällöin liian koville joutunut jäähdytin alkaa kiehua ja syntyy paniikkioireita.

Paniikkihäiriö saattaa alkaa jo lapsuudessa ja olla koulupelon takana. Tavallisesti se kuitenkin alkaa nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä. Vanhuudessa koettu paniikkihäiriö liittyy usein masennusoireisiin. Lähes puolet ensimmäisen kohtauksen saaneista on äskettäin kokenut jonkin menetyksen, henkisen loukkauksen tai suuren elämänmuutoksen. Usein paniikkihäiriötä edeltää myös ruumiilliseen sairauteen liittyvä tai kemialliseen kuormituksen, yleiskunnon ja terveyden laiminlyönti sekä epäsäännöllinen elämä. Toisinaan paniikkikohtaukset alkavat vakavan masennuksen yhteydessä ja useimmiille paniikkihäiriöpotilaille kehittyy jossain vaiheessa masennusoireita.

Toistuvat kohtaukset aiheuttavat huolta ja johtavat jatkuvaan jännitystilaan. Koko elimistö on stressaantunut eikä ihminen voi rentoutua öisin. Seurauksena on nukahtamisvaikeuksia ja katkoonaista unta. Uupumus, pessimistiset tulevaisuudenkuvat ja itsetunnon romuttuminen vievät kohti masennusta ja epätoivoa. Tilanteiden tai paikkojen vältteleminen, riippuvuus läheisistä ihmisistä ja turvautuminen lääkkeisiin tai alkoholiin johtavat itsetunnonheikkenemiseen ja masennuksen pahenemiseen. Syvenevästä kierteestä seuraa ennen pitkä vaikeuksia töissä ja kotona. Läheiset tarkkailevat tilannetta voimattomina ja ahdistuneina ja ovat helposti tuomitsevia tai moralisoivia. He näkevät usein pelkän lääke- tai alkoholiongelman.

Mikäli paniikkihäiriö ei ole kroonistunut, melko lyhytkin hoito voi riittää. Ensimmäinen askel on oireiden vaarattomuuden ja fysiologisen mekanismin ymmärtäminen. Jälkeenpäin oirehistoria voidaan udein kartoittaa tarkasti ja samalla aiemmin selittämätön muuttuu ymmärrettäväksi ja loogiseksi. Terapeuttiset keskustelut auttavat jäsentämään niitä henkisiä tekijöitä, jotka laukaisevat oireet. Jos paniikkioireiden taustalla on jokin ruumiillinen sairaus tai lääkitys, jo pelkkä syy-yhteyden havaitseminen helpottaa. Elämäntapoihin (kahvi, alkoholi, lepo, liikunta) voi jokainen itse vaikuttaa. Säännöllisten elämäntapojen tervehdyttävä vaikutus saattaa hämmästyttää potilasta kovasti. Kannattaa myös muistaa, että runsas kahvin ja alkoholin käyttö vie tehoa lääkehoidolta. Pitkään jatkuneen paniikkihäiriön hoitamiseen ei pelkkä tieto riitä. Taustalla on usein masennus ja takkuinen ongelmavyyhti, jonka jokainen osa-alue tarvitsee huomiota. Ensimmäinen tavoite on oireiden saaminen hallintaan: pahat paniikit taltutetaan lääkityksellä. Vaikean paniikkioireilun alkuvaiheessa ei ole mitään syytä vältellä rauhoittavaa ensiapulääkitystä, jos kokonaishoito on muuten kunnossa. Jo pelkkä tieto siitä, että oireita on mahdollista hallita, helpottaa usein potilasta.

Insesti

Tässä on noussut elämääni asia, jota on vaikea käsittää. Kun isä kajoaa omaan tyttäreensä. Oma ALLE kouluikäinen tytär.
Niin toivon, että tekijä saa rangaistuksen teostaan. On ollut välillä hiukan rankkaakin seurata vierestä toisen pahaa oloa ja ahdinkoa. Juuri hänelle todettu jonkin sortin paniikkihäiriö.
Välillä on niin avuton olo kun ei ole itse voinut olla estämässä tapahtumia.
Sitä jää miettimään mitä olisi voinut tehdä.
Henkilö on kokenut jotain niin traumaattista ja kauheaa, ettei sitä voi sanoin kuvailla.

Tässä on niin sanaton olo. Ja niin avuton.

Pyrin nyt tukemaan häntä sen mitä pystyn.
 Autan asioissa joissa apua tarvitsee.
 Tuen hetkinä, jotka tuntuvat vaikealta.
Olen valmis kuuntelemaan kellon ympäri.

Tarvitset halauksen, saat pameja.

"Pidän mielestäni enemmän turtuneena.. 

Realistisuus "laimennettuna".. jotten koko ajan näkisi maailman rumuutta..

Ihmisten ahneutta..Pahuutta..
Joka nostaa päätään sisälläni mutta peitän sen hymyilevän naamarini taakse...Eräs tuttava kertoi tänään kovasti suunnitelmistaan kun pääsee eläkkeelle.. 
Eikö aika olisi nyt?
.. kuinka sekunti eroaa sekunnista tänään...Älä odota.. toteuta..
Älä puhu huomisesta,viikon päästä, vuoden....

Kuuntelin tovin ja sanoin entä jos et selviä sinne asti..

Hyväksyin kuoleman .. mietin sitä viimeisen kuukauden päivittäin joka hetki ja en pelkää enään... enemmän pelkään menetettyjä päiviä tekemättä mitään.. tuhlaten ne....Asioita jolle ei voi mitään... En pelkää paniikkia ja se ei ole enään ollut elämässäni...

Tarvitset ainoastaan halauksen ja saat korvikkeeksi diapameja..." -T.K-

Näin hyvin eräs ystäväni osasi kirjoittaa.

Itsekkin haluan aika lailla turruttaa itseni. 

Etten tuntisi. 

Joutuisi kärsimään.

Maailma on ruma paikka. En enää näe sitä kauneutta. Mihin olen hävittänyt sen?

Yritän muistaa miltä tuntui, kun istui mökin laiturilla jalat järvessä ja pieni tulen vire aurinkoisessa säässä hiveli ihoa.

Mutta jokin estää minua muistamasta. 

Jokin möykky sisälläni. 

Elämästä on hävinnyt se ilo kaikesta pienestäkin.

Voi kun olisi lapsi vielä. Ei tarvitsisi murehtia ja miettiä. 

Ei tietäisi maailman menosta mitään.

Välillä huomaan jääväni tuijottamaan lastani ja miettimään. -Onneks hän ei vielä ymmärrä kuinka karu maailma on." 

Päässä soi koko ajan "Voi kunpa matkas onneksi koituis. Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan. Kunpa oppisit ajattelemaan." -Yö Ihmisen poika-

Elämäni aikana Olen tuntenut liikaa vihaa. Liikaa katkeruutta. Se on osaltaan turruttanut. Monessa suossa olen rämpinyt ja itse itseni ylös kammennut. Kovin moni ei tiedä kaikkea mitä olen läpi käynyt. Ei edes oma äitini.

Ikääni nähden (22) olen kokenut ehkä liikaakin.. Takana ikäviä asioita. Kuten kaksi raiskausta, abortti, hyväksikäyttö. Alkoholi oli aika suuressa roolissa perheessämme kun olin lapsi. Koulukiusaaminen seitsemän vuoden ajan. Tunnen usein itseni hylköksi. Teidän ei kannata tuomita minua olemuksestani. Olen ulospäin suuntautuva, mutta pahimmat "virheeni" pidän visusti kuoressani. Te, jotka ette näistä asioista tienneet vaan luette niistä nyt. Älkää tulko surkuttelemaan. Olen päässyt ihan ite jaloilleni. Kymmenen vuoden ajan olen pitänyt kaiken tämän itselläni ja vihdoin päätin jakaa sen teillekkin. 

Vanhemmuus.

2009 heinäkuussa raskaustesti oli positiivinen. Tätä olimme odottaneet. Saisimme oman pienen vauvan. Kaikki eivät kuitenkaan olleet mielissään. Ikää minulla oli 17. Ensimmäiset 3 kuukautta oli pahimmat. Pahoinvointia ja oksentelua. Ensimmäiset liikkeet vatsassa olivat hassuja. Voi kun miehetkin voisivat tuntea ne ensi liikkeet. Sitten tulikin aika synnyttää. Kohta minulla olisi se oma lapsi. 10.4.2010 klo 12.05 syntyi pieni poikavauva. Sydän oli pakahtua onnesta. En voinut kuin itkeä. Siinä se oli. Minun poikani. Pari päivää synnytyksen jälkeen piti jutella sosiaalinaisen kanssa. Olinhan alaikäinen vielä. Onneksi hän oli sitä mieltä, että pärjään mainiosti. Sitä mieltä olin itsekkin. Vauva-aika oli nopeasti ohi. Tuli uhmaikä. Alkoi olla toivotonta, kun lapsi ei uskonut ja uhmasi koko ajan. Nyt on kulunut 4 vuotta. Uhma on pikku hiljaa menossa ohi. Huomenna 4-vuotis neuvola,johon täyttelin papereita. Kysymys kokemuksia vanhempana olosta aiheutti mietintää. Millainen äiti minä olen? Mielestäni hoivaava, rakastava ja turvallinen. Mutta tunteeko lapseni samoin? Nyt alkaa käsittämään, että olen vastuussa tuosta pienestä ihmisen alusta loppu elämäni ajan. Saan olla huolissani, yrittää ohjata ja neuvoa. Olla se turvallinen ihmine, jolle voi tulla puhumaan kaikesta. Kuten minä voin omalle äidilleni. Olemme pojan kanssa kumpikin hyvin temperamenttisia. Otamme usein yhteen. Toivottamasti murrosiässä ei tarvitsisi ottaa yhteen niin paljoa. Vaikka se onkin toiveajattelua. Haluan turvata oman lapseni tulevaisuuden. Toivon, ettei hän koskaan tule kokemaan mitään pahaa. Toivon, ettei häntä koskaan kiusata ja hän uskaltaa tulla kertomaan siitä minulle, jos näin tapahtuu.

Kun masennus tuli kylään kavereineen.

Monia meistä masentaa joskus. Se on ok. Mutta milloin masennuksesta pitää huolestua?
Välillä amuisin on niin paha olo, että on vaikeaa nousta sängystä ylös. On vaikeaa liikkua ihmisten ilmoilla. Järki sanoo, ettei hätää ole, mutta sillä ei saa taltutettua pelkoa ja kuristavaa oloa.

Masennus on naisten sairaus. Se on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vuosittain viisi prosenttia väestöstä sairastuu masennukseen. Vastaava luku 25-34 vuotiaiden naisten kohdalla on 13 prosenttia. Miksi? Naisilla on enemmän paineita ja vaatimuksia. Listassa ovat täydellinen ulkonäkö, vartalo, ura, parisuhde, harrastukset ja ystäväpiiri. Myös suuret elämänmuutokset voivat laukaista toivottoman olon. Tilan, jossa mikään ei tunnu miltään.

Tunnistamme masennuksen aiempaa herkemmin ja uskallamme hakea siihen apua. Lääkkeitä määrätään, mutta suuri osa ihmisistä ei niitä suostu syömään. Itse olen käyttänyt lääkkeitä nyt 9 vuotta. Olen kokenut niistä olevan apua. Lääkitystä on muokkailtu aina olojen perusteella. Masennuslääkkeitä pelätään turhaan. Ne aiheuttavat harvoin vakavia sivuvaikutuksia, eikä niihin jää koukkuun, kuten rauhoittaviin. Rauhoittaviakin olen käyttänyt 9 vuotta. Aina tarvittaessa. Pahoina kausina päivittäin, lievempinä kausina kerran kuukaudessa.

Parhaimman ja kestävimmän tuloksen masennuksen hoitoon takaavat terapia ja lääkitys yhdessä. Lääkitys auttaa raahautumaan terapiaan, jos ei muuten kykene ihmisten ilmoille. Terapiassa käyntiä ei pidä hävetä. Apua voi saada myös säännöllisestä unirytmistä, liikunnasta, rentoutumisharjoituksista ja tietoisuustaidon opettelemisesta. Alkoholi kannattaa unohtaa. Usein se voimistaa ahdistusta.

---------------------------------------------------

Olin 13-vuotias kun yläasteen opettajat laittoivat minut terapiaan. Aloitin viiltelyn 12- vuotiaana. Yritin myös itsemurhaa. Taustalla 7 vuoden kiusaaminen. Ajattelin, ettei kukaan pidä minusta. Tunsin itseni rumaksi ja huonoksi. Viiltelystä tuli päivittäistä, kunnes terapia alkoi. Sain purettua kaiken pahan olon ulos.
Kun olin 13-vuotias minut raiskattiin. Tuli uusi paha kausi. Ajattelin olevani mitätön ja likainen. 14-vuotiaana tein abortin ja saman ikäisenä minua käytettiin hyväksi. Ajattelin, että kuolen. Psykiatrilla lääkitykseni annostusta nostettiin. En saanut iloa enää mistään. Alkoholi alkoi tulla kuvioihin ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Todettiin keskivaikea paniikkihäiriö. Lääkkeiksi kohtauksiin xanor ja proplar. 16-vuotiaana tapasin aviomieheni ja tekaisimme Ukon. Synnytyksen jälkeen aloitettiin masennuslääkitys, etten sairastu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Meni kaksi vuotta ilman paniikkikohtauksia. Tammikuussa 2012 tuli niin voimakas kohtaus, joka todellakin tuntui siltä, että kuolen. Olin lähellä pyörtyä, Tuntui, etten saa henkeä. Oli viikonloppu. Kohtauksen jälkeisenä päivänä tajusin mistä oli kyse. Maanantaina soitin terapeutilleni ja kerroin mitä on tapahtunut. Sain ajan samalle päivälle ja lääkitystä alettiin muutella. Lääkityksen muuntelu helpotti jälleen oloa. Mutta paniikista on tullut osa elämääni. Kohtauksia tulee tasaisin väliajoin. Vuorokauden ajasta riippumatta. Voin yölläkin herätä siihen, että kohtaus on päällä. Viime vuoden syksyllä todettiin ahdistuneisuushäiriö. Siihen lääkityksenä Klotriptyl mite 2tbl 3xpvä. Aluksi olin pienemmällä annostuksella ja toista lääkettä nostettiin. Se sekoitus ei ollut hyvä vaan pahensi ahdistusta ja paniikkia.
Tällä hetkellä, kun olen joten kuten sinut itseni kanssa, pystyn elämään henkisten sairauksieni kanssa. Yhdeksän vuoden kärsimysten jälkeen olen ottanu sairaudet osaksi minua. En häpeä niitä, vaan kerron totuuden. Pari kuukautta sitten sorruin viiltelyyn. Voin henkisesti niin huonosti, kun täytyi valita paras kaveri vai pikkusisko. Psykiatrilla jutustelun jälkeen päätin, ettei minun valintoihin voi muut vaikuttaa. Elän omaa elämääni, eikä kukaan voi komennella minua. Nyt olen siis 22-vuotias nainen. 4-vuotiaan ihanan hulivilin äiti ja maailman ihanimman miehen vaimo. Loppujen lopuksi elämä on muuttunut hyvään suuntaan.

Ota yhteyttä asiantuntijaan jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai menetät toimintakykysi. Ääripää on itsemurhan ajattelu, mutta esimerkiksi liiallinen syömisen tarkkailu voi olla oire masennuksesta. Kun et jaksa harrastaa, vastata ystäväsi puheluihin tai kohdata arjen haasteita. Parin viikon apeutta ei kannata säikähtää,mutta jos oireet pitkittyvät, HAE APUA!

Älä kato mun historiaa...

"Älä kato mun historiaan, koska en oo ollu siellä pitkään aikaan.
Se kummittelee mun maailmaa, voin kertoo et halusin sen melkein vaihtaa."
Kyllä, historia kummitteleenyt ja tulevaisuudessa. Siksi en halua miettiä sitä. Mut välillä ne möröt tulee mun uniin. Ei niistä pääse koskaan eroon. Vieläkin jää usein miettimään,miksi kaikki tapahtu mulle?

"Jäbät tsiigaa jengii niinku tuntisin teijät kaikki, 
tää haippi, on muuttanu mun maailmaa. 
Varo vaa ettei jää mistää paitsi ja kuole ennen ku jää ketään kaipaa.
Nää on niit juttui mitkä ei selittämäl ratkee, 
mä näen vaa katseit jotka syyttää
osa haluu painaa sut seinää vasten 
mut josset vastaa taistele oot ite siihe syypää.
Mä kerron tarinani teille tää on mun valintani 
kohtasin mun pahimpani kohtasin mun vankilani 
ja vihdoin näin sen jäbän joka halusin olla,
 mietin mitä mä olin no olin aluksi nolla 
mut tajusin olla fiksumpi tehä jotain järkevää 
haluun jättää jälkee tänne jotain tärkeää, 
tää on ainoo jonne pääsen piiloo ja annan painoo sille, 
tää on lapsille nuorille ja aikuisille."
En ymmärrä teitä ihmisiä, jotka valitatte mulle MUN valinnoista. Miettikää välillä niitä teijän omia valintoja. Suku on pahin sanoisinko. Joo, ei mun valinnat aina oo hyviä ollu. Mutta kantapään kautta oon tässä maailmassa kaiken oppinu. Mietin vaan,  miten oon aina jaksanu nousta ylös sieltä hiton suosta. Yhä uudelleen ja uudelleen. Ilman kenenkään apua.

"Enkä mä meinaa sillä et mä katuisin mitää,
mut ku mulle annettii vähä tottakai halusin lisää,
se ettei isä ollu kuviois on unohdettu jo,
tai ketä ikin oon halunnu lyödä on pudotettu jo.
Ja oon kasvanu tarpeeks voidakseni elää rauhas,
rest in peace mummi sun chaini on mun kaulas,
ja vaik historiaa ei takas saa, pidä niist kii jotka sua aidosti rakastaa.
Ja sit voit jakaa tän kaiken niitten kans, 
mä en voi elää ilman niit enkä niitten kans 
ku mä oon satuttanu jo tarpeeks, anteeks 
ja mä meinaan niitä joitten nimet tulee tän takakanteen. 
Ja täytyy purkaa nii luulis olon helpottuvan 
ne jotka tuns mut ennen ni tietää etten oo sama jäbä."
-Mikael Gabriel-Mun maailma-

Tiedätkö sinä kuka olet?

Kuka olen?
Millaista minusta haluttiin? 
Millaiseksi minua muokattiin? 
Millaiseksi olen suostunut? 
Miten tulen toimeen itseni, vanhempieni ja läheisteni kanssa? 
Mitä teen häpeäni, syyllisyyteni ja itseinhoni kanssa? 
Riittävätkö voimani? 
Miten tulen toimeen hankalien lähimmäisten kanssa? 
Voinko päästä sovintoon vanhempieni ja sisarusteni kanssa? 
Mitä minä todella tarvitsen, tunnen, tahdon ja ajattelen? 
Mikä on kohtaloni ja kutsumukseni? 
Miten rehellinen, spontaani ja luova uskallan olla? 
Miten vapaudun rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta? 
Minkä aika on nyt minun elämässäni?

Kysymyksiä joita tulee usein mietittyä...
Vastauksia ei tipahtele taivaalta noin vain. Ne täytyy itse etsiä.
Mutta kuinka? Kuinka tiedän kuka lopulta olen? Millaiseksi minut on muokattu?? Mikä on kohtaloni? 
Pohtimalla näitä asioita, saisin kulutettua montakin päivää, enkä välttämättä silti löytäisi kaipaamiani vastauksia. 
Tällä hetkellä taistelenkin hankalien lähimmäisten kanssa.
Missä vaiheessa toiset tajuavat minun elävän omaa elämääni.
En kenenkään pompoteltavana.
Itsenäisenä yksilönä.
Minuna itsenäni.

Olen itse loppujen lopuksi luonut itseni. Olen kasvattanut sen kovan ravun kuoren, enkä helpolla päästä ihmisiä lähelleni. Mutta kun huomaan, että olet luottamukseni arvoinen, löydät minusta ihanan, lempeän ja iloisen ystävän.

Ikuisiksi  ajoiksi. <3

valintoja, valintoja. eikö ne koskaan lopu?

Psykiatrin kehoituksen mukaan aloin ottaa aikaa itselleni ja miettimään omia tarpeitä enkä muiden. Tein niin tai näin, menetän jonkun tärkeän elämästäni. Miksi kukaan ei ymmärrä, että olen AIKUINEN ihminen. Teen omat päätökseni. Ei niiden takia minua saa hylätä tai hajottaa henkisesti. Olen valmiiksi henkisesti rikki. Tästäkään asiasta ei voi puhua kenenkään kanssa kun kukaan ei ymmärrä minun tunteita. Tuntuu taas siltä, että minut on lytätty niin syvälle maan rakoon kuin ihmisen vaan voi työntää. Jokainen meistä tekee ne omat valinnat. Kukaan ei tee niitä meidän puolesta. Olen käynyt elämäni aikana läpi niin paljon paskaa, etten jaksais sitä enää yhtään enempää. Haluan pitää kaverin ja suvun. Miksen voi saada molempia? Miksi mun pitää menettää tärkeä henkilö muiden töppäilyjen takia. MINÄ en niitä valintoja ole tehnyt. Tekis mieli lyödä päätä seinään, hakata nyrkit verille tai jollain muulla tapaa satuttaa itteeni. Mutta en kuitenkaan tee sitä.

MÄ EN YKSIN KERTASESTI ENÄÄ JAKSA TÄTÄ PASKAA!!!!

Ihminen ihmiseltä mun maailmasta häviää tärkeys. Suku ei ymmärrä. Ystävät ei ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä. Olen ylpeä ja nostan hattua jos joku ottaa joka ikisen mun tekemän askeleen ja valinnan. Käy läpi kaiken sen tuskan ja paskan mitä oon kokenu elinaikanani. Ne valinnat ja askeleet ei oo helppoja. En tunne kovinkaan montaa ihmistä, joka olisi kokenu kahdenkymmenenkahden vuoden aikana yhtä paljon paskaa kuin minä. Taidan alkaa erakoks ja heittää puhelimen metsään. Olla vaan yksin kotona ja itkee. Itkee pois tätä tuskaa, turhautuneisuutta ja henkistä väsymystä.

kiusattu

Mä toivon, että joka ikinen ihminen joka 7 vuoden ajan minua koulussa kiusasi lukee tän.

Oon miettiny, että mikä mussa oli niin pahaa. Mikä teidät sai kiusaamaan juuri minua? Nää kysymykset sinkoilee mun päässä aina. Isot kiitokset teille kaikille, että teitte mun elämästä helvettiä. Teidän takia mulla on masennus, paniikkihäiriö sekä ahdistuneisuushäiriö.

Onko teillä nyt hyvä mieli? Oliko ihanaa kiusata? Niin pitkään kunnes laitoin hanttiin ja aloin itse kiusaajaksi.

Pyydän tässä samalla anteeksi kaikilta joita itse olen kiusannut. Taustalta löytyy oma kiusaaminen. Toivottavasti kaikki kiusatut lapset ja aikuiset ottaa itseään niskasta kiinni ja panee vastaan.

Ei ole oikein kiusata, tiedän. Jollain tapaa piti saada kaikki paha mieli ulos itsestä. Ei kaikkea tosin ole saatu pois. Välillä mietin itkien miksi minä olin pääkohde. Miksi minulle haluttiin pahaa?

Ei pieni ihminen osaa kertoa vanhemmille tai opettajille. Toivon, että oisin ite uskaltanu aikasemmin.

Tän mun kovan ravun kuoren alla on herkkä ja nurkkaan ajettu pieni ihminen. Ihminen joka säikkyy, pelkää ja on ahdistunut.

Isot kiitokset vaan kiusaajille!

itkua

Tänään jouduin pahaan tilanteeseen. Valitsenko parhaan ystäväni vai siskon. Osa tietää mitä tarkoitan. Kyyneleisin silmin laitoin viestin ystävälle, että perhe menee edelle. Olen juuri saanut korjattua välit siskooni ja tähän ystävään. Tämä tilanne ottaa niin uskomattoman koville etten tiedä miten päin olisin. Mitä muutakaan tässä tilanteessa tekisi. Molemmat ovat erittäin tärkeitä tekijöitä elämässäni. Itkuisin silmin kirjoitan tätäkin. Mä oon niin loppu ku ihminen vaan voi olla! Ikinä en oo joutunu näin aikeeseen ja pahaan tilanteeseen. Mä vaan niin toivon, että mitään ei koskaan ois tapahtunu! Anna mulle anteeks!