Psykiatrin kehoituksen mukaan aloin ottaa aikaa itselleni ja miettimään omia tarpeitä enkä muiden. Tein niin tai näin, menetän jonkun tärkeän elämästäni. Miksi kukaan ei ymmärrä, että olen AIKUINEN ihminen. Teen omat päätökseni. Ei niiden takia minua saa hylätä tai hajottaa henkisesti. Olen valmiiksi henkisesti rikki. Tästäkään asiasta ei voi puhua kenenkään kanssa kun kukaan ei ymmärrä minun tunteita. Tuntuu taas siltä, että minut on lytätty niin syvälle maan rakoon kuin ihmisen vaan voi työntää. Jokainen meistä tekee ne omat valinnat. Kukaan ei tee niitä meidän puolesta. Olen käynyt elämäni aikana läpi niin paljon paskaa, etten jaksais sitä enää yhtään enempää. Haluan pitää kaverin ja suvun. Miksen voi saada molempia? Miksi mun pitää menettää tärkeä henkilö muiden töppäilyjen takia. MINÄ en niitä valintoja ole tehnyt. Tekis mieli lyödä päätä seinään, hakata nyrkit verille tai jollain muulla tapaa satuttaa itteeni. Mutta en kuitenkaan tee sitä.
MÄ EN YKSIN KERTASESTI ENÄÄ JAKSA TÄTÄ PASKAA!!!!
Ihminen ihmiseltä mun maailmasta häviää tärkeys. Suku ei ymmärrä. Ystävät ei ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä. Olen ylpeä ja nostan hattua jos joku ottaa joka ikisen mun tekemän askeleen ja valinnan. Käy läpi kaiken sen tuskan ja paskan mitä oon kokenu elinaikanani. Ne valinnat ja askeleet ei oo helppoja. En tunne kovinkaan montaa ihmistä, joka olisi kokenu kahdenkymmenenkahden vuoden aikana yhtä paljon paskaa kuin minä. Taidan alkaa erakoks ja heittää puhelimen metsään. Olla vaan yksin kotona ja itkee. Itkee pois tätä tuskaa, turhautuneisuutta ja henkistä väsymystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti