Tiedätkö sinä kuka olet?

Kuka olen?
Millaista minusta haluttiin? 
Millaiseksi minua muokattiin? 
Millaiseksi olen suostunut? 
Miten tulen toimeen itseni, vanhempieni ja läheisteni kanssa? 
Mitä teen häpeäni, syyllisyyteni ja itseinhoni kanssa? 
Riittävätkö voimani? 
Miten tulen toimeen hankalien lähimmäisten kanssa? 
Voinko päästä sovintoon vanhempieni ja sisarusteni kanssa? 
Mitä minä todella tarvitsen, tunnen, tahdon ja ajattelen? 
Mikä on kohtaloni ja kutsumukseni? 
Miten rehellinen, spontaani ja luova uskallan olla? 
Miten vapaudun rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta? 
Minkä aika on nyt minun elämässäni?

Kysymyksiä joita tulee usein mietittyä...
Vastauksia ei tipahtele taivaalta noin vain. Ne täytyy itse etsiä.
Mutta kuinka? Kuinka tiedän kuka lopulta olen? Millaiseksi minut on muokattu?? Mikä on kohtaloni? 
Pohtimalla näitä asioita, saisin kulutettua montakin päivää, enkä välttämättä silti löytäisi kaipaamiani vastauksia. 
Tällä hetkellä taistelenkin hankalien lähimmäisten kanssa.
Missä vaiheessa toiset tajuavat minun elävän omaa elämääni.
En kenenkään pompoteltavana.
Itsenäisenä yksilönä.
Minuna itsenäni.

Olen itse loppujen lopuksi luonut itseni. Olen kasvattanut sen kovan ravun kuoren, enkä helpolla päästä ihmisiä lähelleni. Mutta kun huomaan, että olet luottamukseni arvoinen, löydät minusta ihanan, lempeän ja iloisen ystävän.

Ikuisiksi  ajoiksi. <3

valintoja, valintoja. eikö ne koskaan lopu?

Psykiatrin kehoituksen mukaan aloin ottaa aikaa itselleni ja miettimään omia tarpeitä enkä muiden. Tein niin tai näin, menetän jonkun tärkeän elämästäni. Miksi kukaan ei ymmärrä, että olen AIKUINEN ihminen. Teen omat päätökseni. Ei niiden takia minua saa hylätä tai hajottaa henkisesti. Olen valmiiksi henkisesti rikki. Tästäkään asiasta ei voi puhua kenenkään kanssa kun kukaan ei ymmärrä minun tunteita. Tuntuu taas siltä, että minut on lytätty niin syvälle maan rakoon kuin ihmisen vaan voi työntää. Jokainen meistä tekee ne omat valinnat. Kukaan ei tee niitä meidän puolesta. Olen käynyt elämäni aikana läpi niin paljon paskaa, etten jaksais sitä enää yhtään enempää. Haluan pitää kaverin ja suvun. Miksen voi saada molempia? Miksi mun pitää menettää tärkeä henkilö muiden töppäilyjen takia. MINÄ en niitä valintoja ole tehnyt. Tekis mieli lyödä päätä seinään, hakata nyrkit verille tai jollain muulla tapaa satuttaa itteeni. Mutta en kuitenkaan tee sitä.

MÄ EN YKSIN KERTASESTI ENÄÄ JAKSA TÄTÄ PASKAA!!!!

Ihminen ihmiseltä mun maailmasta häviää tärkeys. Suku ei ymmärrä. Ystävät ei ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä. Olen ylpeä ja nostan hattua jos joku ottaa joka ikisen mun tekemän askeleen ja valinnan. Käy läpi kaiken sen tuskan ja paskan mitä oon kokenu elinaikanani. Ne valinnat ja askeleet ei oo helppoja. En tunne kovinkaan montaa ihmistä, joka olisi kokenu kahdenkymmenenkahden vuoden aikana yhtä paljon paskaa kuin minä. Taidan alkaa erakoks ja heittää puhelimen metsään. Olla vaan yksin kotona ja itkee. Itkee pois tätä tuskaa, turhautuneisuutta ja henkistä väsymystä.