Tarvitset halauksen, saat pameja.

"Pidän mielestäni enemmän turtuneena.. 

Realistisuus "laimennettuna".. jotten koko ajan näkisi maailman rumuutta..

Ihmisten ahneutta..Pahuutta..
Joka nostaa päätään sisälläni mutta peitän sen hymyilevän naamarini taakse...Eräs tuttava kertoi tänään kovasti suunnitelmistaan kun pääsee eläkkeelle.. 
Eikö aika olisi nyt?
.. kuinka sekunti eroaa sekunnista tänään...Älä odota.. toteuta..
Älä puhu huomisesta,viikon päästä, vuoden....

Kuuntelin tovin ja sanoin entä jos et selviä sinne asti..

Hyväksyin kuoleman .. mietin sitä viimeisen kuukauden päivittäin joka hetki ja en pelkää enään... enemmän pelkään menetettyjä päiviä tekemättä mitään.. tuhlaten ne....Asioita jolle ei voi mitään... En pelkää paniikkia ja se ei ole enään ollut elämässäni...

Tarvitset ainoastaan halauksen ja saat korvikkeeksi diapameja..." -T.K-

Näin hyvin eräs ystäväni osasi kirjoittaa.

Itsekkin haluan aika lailla turruttaa itseni. 

Etten tuntisi. 

Joutuisi kärsimään.

Maailma on ruma paikka. En enää näe sitä kauneutta. Mihin olen hävittänyt sen?

Yritän muistaa miltä tuntui, kun istui mökin laiturilla jalat järvessä ja pieni tulen vire aurinkoisessa säässä hiveli ihoa.

Mutta jokin estää minua muistamasta. 

Jokin möykky sisälläni. 

Elämästä on hävinnyt se ilo kaikesta pienestäkin.

Voi kun olisi lapsi vielä. Ei tarvitsisi murehtia ja miettiä. 

Ei tietäisi maailman menosta mitään.

Välillä huomaan jääväni tuijottamaan lastani ja miettimään. -Onneks hän ei vielä ymmärrä kuinka karu maailma on." 

Päässä soi koko ajan "Voi kunpa matkas onneksi koituis. Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan. Kunpa oppisit ajattelemaan." -Yö Ihmisen poika-

Elämäni aikana Olen tuntenut liikaa vihaa. Liikaa katkeruutta. Se on osaltaan turruttanut. Monessa suossa olen rämpinyt ja itse itseni ylös kammennut. Kovin moni ei tiedä kaikkea mitä olen läpi käynyt. Ei edes oma äitini.

Ikääni nähden (22) olen kokenut ehkä liikaakin.. Takana ikäviä asioita. Kuten kaksi raiskausta, abortti, hyväksikäyttö. Alkoholi oli aika suuressa roolissa perheessämme kun olin lapsi. Koulukiusaaminen seitsemän vuoden ajan. Tunnen usein itseni hylköksi. Teidän ei kannata tuomita minua olemuksestani. Olen ulospäin suuntautuva, mutta pahimmat "virheeni" pidän visusti kuoressani. Te, jotka ette näistä asioista tienneet vaan luette niistä nyt. Älkää tulko surkuttelemaan. Olen päässyt ihan ite jaloilleni. Kymmenen vuoden ajan olen pitänyt kaiken tämän itselläni ja vihdoin päätin jakaa sen teillekkin. 

Vanhemmuus.

2009 heinäkuussa raskaustesti oli positiivinen. Tätä olimme odottaneet. Saisimme oman pienen vauvan. Kaikki eivät kuitenkaan olleet mielissään. Ikää minulla oli 17. Ensimmäiset 3 kuukautta oli pahimmat. Pahoinvointia ja oksentelua. Ensimmäiset liikkeet vatsassa olivat hassuja. Voi kun miehetkin voisivat tuntea ne ensi liikkeet. Sitten tulikin aika synnyttää. Kohta minulla olisi se oma lapsi. 10.4.2010 klo 12.05 syntyi pieni poikavauva. Sydän oli pakahtua onnesta. En voinut kuin itkeä. Siinä se oli. Minun poikani. Pari päivää synnytyksen jälkeen piti jutella sosiaalinaisen kanssa. Olinhan alaikäinen vielä. Onneksi hän oli sitä mieltä, että pärjään mainiosti. Sitä mieltä olin itsekkin. Vauva-aika oli nopeasti ohi. Tuli uhmaikä. Alkoi olla toivotonta, kun lapsi ei uskonut ja uhmasi koko ajan. Nyt on kulunut 4 vuotta. Uhma on pikku hiljaa menossa ohi. Huomenna 4-vuotis neuvola,johon täyttelin papereita. Kysymys kokemuksia vanhempana olosta aiheutti mietintää. Millainen äiti minä olen? Mielestäni hoivaava, rakastava ja turvallinen. Mutta tunteeko lapseni samoin? Nyt alkaa käsittämään, että olen vastuussa tuosta pienestä ihmisen alusta loppu elämäni ajan. Saan olla huolissani, yrittää ohjata ja neuvoa. Olla se turvallinen ihmine, jolle voi tulla puhumaan kaikesta. Kuten minä voin omalle äidilleni. Olemme pojan kanssa kumpikin hyvin temperamenttisia. Otamme usein yhteen. Toivottamasti murrosiässä ei tarvitsisi ottaa yhteen niin paljoa. Vaikka se onkin toiveajattelua. Haluan turvata oman lapseni tulevaisuuden. Toivon, ettei hän koskaan tule kokemaan mitään pahaa. Toivon, ettei häntä koskaan kiusata ja hän uskaltaa tulla kertomaan siitä minulle, jos näin tapahtuu.

Kun masennus tuli kylään kavereineen.

Monia meistä masentaa joskus. Se on ok. Mutta milloin masennuksesta pitää huolestua?
Välillä amuisin on niin paha olo, että on vaikeaa nousta sängystä ylös. On vaikeaa liikkua ihmisten ilmoilla. Järki sanoo, ettei hätää ole, mutta sillä ei saa taltutettua pelkoa ja kuristavaa oloa.

Masennus on naisten sairaus. Se on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vuosittain viisi prosenttia väestöstä sairastuu masennukseen. Vastaava luku 25-34 vuotiaiden naisten kohdalla on 13 prosenttia. Miksi? Naisilla on enemmän paineita ja vaatimuksia. Listassa ovat täydellinen ulkonäkö, vartalo, ura, parisuhde, harrastukset ja ystäväpiiri. Myös suuret elämänmuutokset voivat laukaista toivottoman olon. Tilan, jossa mikään ei tunnu miltään.

Tunnistamme masennuksen aiempaa herkemmin ja uskallamme hakea siihen apua. Lääkkeitä määrätään, mutta suuri osa ihmisistä ei niitä suostu syömään. Itse olen käyttänyt lääkkeitä nyt 9 vuotta. Olen kokenut niistä olevan apua. Lääkitystä on muokkailtu aina olojen perusteella. Masennuslääkkeitä pelätään turhaan. Ne aiheuttavat harvoin vakavia sivuvaikutuksia, eikä niihin jää koukkuun, kuten rauhoittaviin. Rauhoittaviakin olen käyttänyt 9 vuotta. Aina tarvittaessa. Pahoina kausina päivittäin, lievempinä kausina kerran kuukaudessa.

Parhaimman ja kestävimmän tuloksen masennuksen hoitoon takaavat terapia ja lääkitys yhdessä. Lääkitys auttaa raahautumaan terapiaan, jos ei muuten kykene ihmisten ilmoille. Terapiassa käyntiä ei pidä hävetä. Apua voi saada myös säännöllisestä unirytmistä, liikunnasta, rentoutumisharjoituksista ja tietoisuustaidon opettelemisesta. Alkoholi kannattaa unohtaa. Usein se voimistaa ahdistusta.

---------------------------------------------------

Olin 13-vuotias kun yläasteen opettajat laittoivat minut terapiaan. Aloitin viiltelyn 12- vuotiaana. Yritin myös itsemurhaa. Taustalla 7 vuoden kiusaaminen. Ajattelin, ettei kukaan pidä minusta. Tunsin itseni rumaksi ja huonoksi. Viiltelystä tuli päivittäistä, kunnes terapia alkoi. Sain purettua kaiken pahan olon ulos.
Kun olin 13-vuotias minut raiskattiin. Tuli uusi paha kausi. Ajattelin olevani mitätön ja likainen. 14-vuotiaana tein abortin ja saman ikäisenä minua käytettiin hyväksi. Ajattelin, että kuolen. Psykiatrilla lääkitykseni annostusta nostettiin. En saanut iloa enää mistään. Alkoholi alkoi tulla kuvioihin ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Todettiin keskivaikea paniikkihäiriö. Lääkkeiksi kohtauksiin xanor ja proplar. 16-vuotiaana tapasin aviomieheni ja tekaisimme Ukon. Synnytyksen jälkeen aloitettiin masennuslääkitys, etten sairastu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Meni kaksi vuotta ilman paniikkikohtauksia. Tammikuussa 2012 tuli niin voimakas kohtaus, joka todellakin tuntui siltä, että kuolen. Olin lähellä pyörtyä, Tuntui, etten saa henkeä. Oli viikonloppu. Kohtauksen jälkeisenä päivänä tajusin mistä oli kyse. Maanantaina soitin terapeutilleni ja kerroin mitä on tapahtunut. Sain ajan samalle päivälle ja lääkitystä alettiin muutella. Lääkityksen muuntelu helpotti jälleen oloa. Mutta paniikista on tullut osa elämääni. Kohtauksia tulee tasaisin väliajoin. Vuorokauden ajasta riippumatta. Voin yölläkin herätä siihen, että kohtaus on päällä. Viime vuoden syksyllä todettiin ahdistuneisuushäiriö. Siihen lääkityksenä Klotriptyl mite 2tbl 3xpvä. Aluksi olin pienemmällä annostuksella ja toista lääkettä nostettiin. Se sekoitus ei ollut hyvä vaan pahensi ahdistusta ja paniikkia.
Tällä hetkellä, kun olen joten kuten sinut itseni kanssa, pystyn elämään henkisten sairauksieni kanssa. Yhdeksän vuoden kärsimysten jälkeen olen ottanu sairaudet osaksi minua. En häpeä niitä, vaan kerron totuuden. Pari kuukautta sitten sorruin viiltelyyn. Voin henkisesti niin huonosti, kun täytyi valita paras kaveri vai pikkusisko. Psykiatrilla jutustelun jälkeen päätin, ettei minun valintoihin voi muut vaikuttaa. Elän omaa elämääni, eikä kukaan voi komennella minua. Nyt olen siis 22-vuotias nainen. 4-vuotiaan ihanan hulivilin äiti ja maailman ihanimman miehen vaimo. Loppujen lopuksi elämä on muuttunut hyvään suuntaan.

Ota yhteyttä asiantuntijaan jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai menetät toimintakykysi. Ääripää on itsemurhan ajattelu, mutta esimerkiksi liiallinen syömisen tarkkailu voi olla oire masennuksesta. Kun et jaksa harrastaa, vastata ystäväsi puheluihin tai kohdata arjen haasteita. Parin viikon apeutta ei kannata säikähtää,mutta jos oireet pitkittyvät, HAE APUA!

Älä kato mun historiaa...

"Älä kato mun historiaan, koska en oo ollu siellä pitkään aikaan.
Se kummittelee mun maailmaa, voin kertoo et halusin sen melkein vaihtaa."
Kyllä, historia kummitteleenyt ja tulevaisuudessa. Siksi en halua miettiä sitä. Mut välillä ne möröt tulee mun uniin. Ei niistä pääse koskaan eroon. Vieläkin jää usein miettimään,miksi kaikki tapahtu mulle?

"Jäbät tsiigaa jengii niinku tuntisin teijät kaikki, 
tää haippi, on muuttanu mun maailmaa. 
Varo vaa ettei jää mistää paitsi ja kuole ennen ku jää ketään kaipaa.
Nää on niit juttui mitkä ei selittämäl ratkee, 
mä näen vaa katseit jotka syyttää
osa haluu painaa sut seinää vasten 
mut josset vastaa taistele oot ite siihe syypää.
Mä kerron tarinani teille tää on mun valintani 
kohtasin mun pahimpani kohtasin mun vankilani 
ja vihdoin näin sen jäbän joka halusin olla,
 mietin mitä mä olin no olin aluksi nolla 
mut tajusin olla fiksumpi tehä jotain järkevää 
haluun jättää jälkee tänne jotain tärkeää, 
tää on ainoo jonne pääsen piiloo ja annan painoo sille, 
tää on lapsille nuorille ja aikuisille."
En ymmärrä teitä ihmisiä, jotka valitatte mulle MUN valinnoista. Miettikää välillä niitä teijän omia valintoja. Suku on pahin sanoisinko. Joo, ei mun valinnat aina oo hyviä ollu. Mutta kantapään kautta oon tässä maailmassa kaiken oppinu. Mietin vaan,  miten oon aina jaksanu nousta ylös sieltä hiton suosta. Yhä uudelleen ja uudelleen. Ilman kenenkään apua.

"Enkä mä meinaa sillä et mä katuisin mitää,
mut ku mulle annettii vähä tottakai halusin lisää,
se ettei isä ollu kuviois on unohdettu jo,
tai ketä ikin oon halunnu lyödä on pudotettu jo.
Ja oon kasvanu tarpeeks voidakseni elää rauhas,
rest in peace mummi sun chaini on mun kaulas,
ja vaik historiaa ei takas saa, pidä niist kii jotka sua aidosti rakastaa.
Ja sit voit jakaa tän kaiken niitten kans, 
mä en voi elää ilman niit enkä niitten kans 
ku mä oon satuttanu jo tarpeeks, anteeks 
ja mä meinaan niitä joitten nimet tulee tän takakanteen. 
Ja täytyy purkaa nii luulis olon helpottuvan 
ne jotka tuns mut ennen ni tietää etten oo sama jäbä."
-Mikael Gabriel-Mun maailma-