Kun masennus tuli kylään kavereineen.

Monia meistä masentaa joskus. Se on ok. Mutta milloin masennuksesta pitää huolestua?
Välillä amuisin on niin paha olo, että on vaikeaa nousta sängystä ylös. On vaikeaa liikkua ihmisten ilmoilla. Järki sanoo, ettei hätää ole, mutta sillä ei saa taltutettua pelkoa ja kuristavaa oloa.

Masennus on naisten sairaus. Se on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vuosittain viisi prosenttia väestöstä sairastuu masennukseen. Vastaava luku 25-34 vuotiaiden naisten kohdalla on 13 prosenttia. Miksi? Naisilla on enemmän paineita ja vaatimuksia. Listassa ovat täydellinen ulkonäkö, vartalo, ura, parisuhde, harrastukset ja ystäväpiiri. Myös suuret elämänmuutokset voivat laukaista toivottoman olon. Tilan, jossa mikään ei tunnu miltään.

Tunnistamme masennuksen aiempaa herkemmin ja uskallamme hakea siihen apua. Lääkkeitä määrätään, mutta suuri osa ihmisistä ei niitä suostu syömään. Itse olen käyttänyt lääkkeitä nyt 9 vuotta. Olen kokenut niistä olevan apua. Lääkitystä on muokkailtu aina olojen perusteella. Masennuslääkkeitä pelätään turhaan. Ne aiheuttavat harvoin vakavia sivuvaikutuksia, eikä niihin jää koukkuun, kuten rauhoittaviin. Rauhoittaviakin olen käyttänyt 9 vuotta. Aina tarvittaessa. Pahoina kausina päivittäin, lievempinä kausina kerran kuukaudessa.

Parhaimman ja kestävimmän tuloksen masennuksen hoitoon takaavat terapia ja lääkitys yhdessä. Lääkitys auttaa raahautumaan terapiaan, jos ei muuten kykene ihmisten ilmoille. Terapiassa käyntiä ei pidä hävetä. Apua voi saada myös säännöllisestä unirytmistä, liikunnasta, rentoutumisharjoituksista ja tietoisuustaidon opettelemisesta. Alkoholi kannattaa unohtaa. Usein se voimistaa ahdistusta.

---------------------------------------------------

Olin 13-vuotias kun yläasteen opettajat laittoivat minut terapiaan. Aloitin viiltelyn 12- vuotiaana. Yritin myös itsemurhaa. Taustalla 7 vuoden kiusaaminen. Ajattelin, ettei kukaan pidä minusta. Tunsin itseni rumaksi ja huonoksi. Viiltelystä tuli päivittäistä, kunnes terapia alkoi. Sain purettua kaiken pahan olon ulos.
Kun olin 13-vuotias minut raiskattiin. Tuli uusi paha kausi. Ajattelin olevani mitätön ja likainen. 14-vuotiaana tein abortin ja saman ikäisenä minua käytettiin hyväksi. Ajattelin, että kuolen. Psykiatrilla lääkitykseni annostusta nostettiin. En saanut iloa enää mistään. Alkoholi alkoi tulla kuvioihin ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Todettiin keskivaikea paniikkihäiriö. Lääkkeiksi kohtauksiin xanor ja proplar. 16-vuotiaana tapasin aviomieheni ja tekaisimme Ukon. Synnytyksen jälkeen aloitettiin masennuslääkitys, etten sairastu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Meni kaksi vuotta ilman paniikkikohtauksia. Tammikuussa 2012 tuli niin voimakas kohtaus, joka todellakin tuntui siltä, että kuolen. Olin lähellä pyörtyä, Tuntui, etten saa henkeä. Oli viikonloppu. Kohtauksen jälkeisenä päivänä tajusin mistä oli kyse. Maanantaina soitin terapeutilleni ja kerroin mitä on tapahtunut. Sain ajan samalle päivälle ja lääkitystä alettiin muutella. Lääkityksen muuntelu helpotti jälleen oloa. Mutta paniikista on tullut osa elämääni. Kohtauksia tulee tasaisin väliajoin. Vuorokauden ajasta riippumatta. Voin yölläkin herätä siihen, että kohtaus on päällä. Viime vuoden syksyllä todettiin ahdistuneisuushäiriö. Siihen lääkityksenä Klotriptyl mite 2tbl 3xpvä. Aluksi olin pienemmällä annostuksella ja toista lääkettä nostettiin. Se sekoitus ei ollut hyvä vaan pahensi ahdistusta ja paniikkia.
Tällä hetkellä, kun olen joten kuten sinut itseni kanssa, pystyn elämään henkisten sairauksieni kanssa. Yhdeksän vuoden kärsimysten jälkeen olen ottanu sairaudet osaksi minua. En häpeä niitä, vaan kerron totuuden. Pari kuukautta sitten sorruin viiltelyyn. Voin henkisesti niin huonosti, kun täytyi valita paras kaveri vai pikkusisko. Psykiatrilla jutustelun jälkeen päätin, ettei minun valintoihin voi muut vaikuttaa. Elän omaa elämääni, eikä kukaan voi komennella minua. Nyt olen siis 22-vuotias nainen. 4-vuotiaan ihanan hulivilin äiti ja maailman ihanimman miehen vaimo. Loppujen lopuksi elämä on muuttunut hyvään suuntaan.

Ota yhteyttä asiantuntijaan jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai menetät toimintakykysi. Ääripää on itsemurhan ajattelu, mutta esimerkiksi liiallinen syömisen tarkkailu voi olla oire masennuksesta. Kun et jaksa harrastaa, vastata ystäväsi puheluihin tai kohdata arjen haasteita. Parin viikon apeutta ei kannata säikähtää,mutta jos oireet pitkittyvät, HAE APUA!