Voi kun joku vois vaan sammuttaa mun aivot. Taas olen alkanu huolehtimaan muiden jaksamisesta oman jaksamisen sijaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ajatella, että ne ei ole minun huolen aiheita. Tätä tahtia vedän itseni taas täysin uuvuksiin. Tälle päivälle on kohtauksiakin ollut ihan tarpeeks. Tälläkin hetkellä puskee päälle. Ai että mä olen niin lopen uupunut näihin mt ongelmiin. Ihmiset, jotka itse eivät ole käyny läpi tätä helvettiä, eivät myöskään tiedä minkälaista taistelua käyn pääni sisällä. Yritän huolehtia lapsista, miehen hyvinvoinnista, kodin kunnossa pidosta, ystävien tukemisesta ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Pienen ihmisen voimavarat ei näytä kestävän loputtomiin. Vaistoin käymisiä toinen toisen perään. Huoli läheisistä. Huoli itsestä. Olen nyt pitänyt mieliala päiväkirjaa muutaman päivän. Ei siinä noita hyviä päiviä paljoo ole. Itseasiassa ei yhtäkään. Olo heittelee hyvän ja huonon välillä pitkin päivää. Ensin voin olla täysin iloinen ja pirteä, kun taas viiden minuutin päästä täysin uupunut.
Olen näitten vuosien aikana kasvattanut kovan kuoren. Hyvin harva on päässyt siitä läpi ja saanut mun täyden luottamuksen. Kerron kyllä asioista aivan avoimesti. Mistä nyt voikin puhua, mutta lopulliset tunteet päästäb valloilleen kotona kun olen yksin. Harvoin romahdan edes miehen edessä. Muutama kerta on näiden kuuden vuoden aikana ollut. Mieheen luotan kyllä täysin. Tiedän, ettei tahallaan loukkaa tai satuta. Silti on pirun vaikeaa näyttää oma heikkous...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti